![]() Etusivu Hallitus Ajankohtaista Uutisia Soutukilpailut Tulostaulu Kirkkovenesoutu Soutukoulu Esittelyt Tiedotteet Vieraskirja Linkit Kysely |
Turun Soutajat sai tukirahaaTurun Soutajat sai Liiku ry:ltä seuratoiminnan paikallistukea soutuohjauksen pilottihankkeeseen 2000€. Tukea jaettiin kaiken kaikkiaan 1 400 000€. Tukea sai hieman yli tuhat seuraa. Kolme Turun Soutajaa valittiin Airut - projektiinKolme Turun Soutajien junioria tuli valituksi Airut nimiseen projektiin. Valituksi tulivat Teemu Kipinoinen, Lauri Vasankari sekä Niko Rintala. Turun Soutajat onnittelee. Suomi järjestää soudun Baltic cupin vuonna 2007Nuorille 15-17-vuotiaille tarkoitettu Baltic cup soudetaan 2007 Tampereen Kaukajärvellä. Asiasta päätettiin Liettuan Trakaissa, jossa soudettiin tämän vuotuinen kilpailu. (Turun Sanomat Urheilu 26.9.2005 Timo Moberg) Turun Soutajat palkittiinTurun Soutajat Ry on palkittu vuonna 2005 kahdella kiertopalkinnolla. Ensimmäinen palkinto oli VUODEN JUNIORISEURA (Kiilen pistepallo) ja toinen oli ALLE 16-VUOTIAIDEN SOUTUSEURA (Kivikoski pokaali). Turun kaupunki myönsi 30 000 euroa SinettiseuroilleTurun kaupunki palkitsee kaikki 15 turkulaista Nuori Suomi Sinettiseuraa 2 000 euron stipendillä. Stipendi on ainutlaatuinen ja merkittävä tunnustus sinettiseuroille, jotka tekevät arvokasta työtä lasten ja nuorten liikunnan ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Stipendin saajat ovat: Auran Golf, Lahjan Tytöt, Saaristomeren Melojat, TPS juniorijalkapallo, TPS salibandy, TPS juniorijääkiekko, Turun Amerikkalainen Jalkapallo, Turun Budokwai, Turun Kisa-Veikot, Turun Naisvoimistelijat, Turun pyrkivä, Turun soutajat, Turun Sulka ja Turun urheiluliiton lentopallojaosto sekä voimistelujaosto. Stipendit luovutetaan Turun kaupungin talolla perjantaina 18.2.2005 klo: 19.00 alkavassa tilaisuudessa. "Sinettiseurat ovat luvanneet pitää huolta jokaisesta mukana olevasta lapsesta ja nuoresta. Tältä arvopohjalta lähtevä toiminta edellyttää seuratoimijoilta suurta ja lämmintä sydäntä urheilevia lapsia kohtaan. On hienoa, että Turun kaupunki haluaa antaa Sinettiseuroillensa tunnustuksen tästä arvokkaasta ja esimerkillisestä työstä", toteaa yhteyspäälikkö Eija Alaja Nuoresta Suomesta. Nuori Suomi Sinettiseurat ovat nuorisourheilun laatuseuroja. Tällä hetkellä koko Suomessa on lähes 370 Sinettiseuraa. Sinettikriteerit |